XXVI
Lahjukset
Kun näin olemme kertoneet, mitä tapahtui kansanjohtajien asunnossa, kertokaamme myöskin, mitä tapahtui kuninkaitten asunnossa.
Sielläkin naiset itkivät ja rukoilivat, itkivät kukaties hereämmin. Chateaubriand on sanonut, että ruhtinasten silmät on luotu sisältämään runsaan määrän kyyneliä.
Mutta tehkäämme jokaiselle oikeutta: madame Elisabeth ja Lamballen prinsessa itkivät ja rukoilivat, kuningatar rukoili, muttei itkenyt.
Illallinen oli syöty tavalliseen aikaan. Mikään ei häirinnyt kuninkaan aterioita.
Kun noustiin pöydästä ja madame Elisabeth ja Lamballen prinsessa vetäytyivät n.s. neuvostohuoneeseen, minne kuninkaallisen perheen oli määrä kokoontua kuulemaan uutisia, vei kuningatar kuninkaan syrjään ja aikoi lähteä hänen kanssaan jonnekin.
»Minne viette minut, madame?» kysyi kuningas.
»Huoneeseeni… Ettekö halua panna yllenne sitä rintasuojustinta, jota piditte heinäkuun neljäntenätoistakin, sire?»
»Madame», vastasi kuningas, »se oli hyvä juhla- ja salahankepäivänä suojaamaan minua yksinäiseltä luodilta tai puukoniskulta, mutta taistelupäivänä, jolloin ystävät panevat henkensä alttiiksi minun puolestani, olisi kehnoa, ellen minä pane itseäni alttiiksi kuten hekin».