»Olkoon hän siis meidän vankimme!»
»Saanko nyt poistua, sire?» kysyi Pétion kuninkaalta.
»Jumalan tähden, älkää antako hänen lähteä!» neuvoi Marie-Antoinette.
»Ette vielä, hyvä herra. Hetken perästä olette vapaa, mutta minulla on teille vielä jotakin puhuttavaa. Astukaa tähän huoneeseen», lisäsi kuningas kovalla äänellä.
Hänen sanansa ilmaisivat kaikille huoneessaolijoille kehoituksen: »Minä uskon herra Pétionin huostaanne, vartioikaa häntä älkääkä salliko hänen lähteä!»
Huoneessaolijat ymmärsivät ja piirittivät heti Pétionin, joka tunsi olevansa vanki.
Onneksi ei Mandat ollut paikalla. Mandat kiisteli paraikaa määräyksestä, joka velvoitti häntä lähtemään kaupungintaloon. Tulet kävivät ristiin. Mandatia pyydettiin kaupungintaloon, kuten Pétionia oli pyydetty Tuileriein palatsiin.
Mandat oli perin vastahakoinen lähtemään eikä mielinyt noudattaa ensimmäistä kutsua.
Pétion oli kolmantenakymmenentenä pienessä huoneessa, johon tuskin mahtui useampia kuin neljä. Tovin kuluttua hän valittelikin:
»Hyvät herrat, tänne on mahdoton jäädä pitemmäksi ajaksi. Olen tukehtumaisillani!»