Ranskan ranskalaiset olivat selviä ranskalaisia, Italian ranskalaiset melkein italialaisia.
Ranskan ranskalaisilla, siis kauppiailla, oli aikamoinen vaiva ja työ pysyäkseen hengissä ja ravitakseen vaimonsa ynnä lapsensa, mikä ei aina onnistunutkaan.
Italian ranskalaisilla, siis papeilla, oli kaikkea, oli rikkautta ja valtaa. He olivat apotteja, piispoja, arkkipiispoja, kardinaaleja, tyhjäntoimittajia, komeilevia, rohkeita, ylhäisten naisten rakastajia, rahvaannaistenkin valtiaita; nämä polvistuivat heidän eteensä ja suutelivat heidän valkoisia käsiään.
Haluatteko, että mainitsemme jonkun tyypin?
Sellainen oli esimerkiksi kaunis apotti Maury. Hän, jos kukaan, oli täysiverinen ranskalais-italialainen, kotoisin Venaissinin kreivikunnasta, suutarin poika, ylimyksellinen kuin Lauzun, ylpeä kuin Clermont-Tonnerre ja julkea kuin lakeija.
Ennenkuin lapset varttuvat aikuisiksi, ennenkuin heillä siis vielä on intohimoja, pitävät he toisistaan.
Avignonissa ihmiset syntyivät vihaamaan toisiaan.
Syyskuun 14 päivänä 1791 — perustuslakia säätävän kansalliskokouksen aikana — kuninkaallinen asetus liitti Ranskaan Avignonin ja Venaissinin kreivikunnan.
Jo vuoden ajan Avignon oli ollut milloin ranskalaisen milloin ranskalaisvastaisen puolueen hallussa.
Myrsky oli Heilahtanut vuonna 1790.