Ruumis vietiin nyt pois ja kuninkaallinen perhe astui aitioon.
Sen lattia aiottiin pestä ja kuivata verestä puhtaaksi, mutta kuningatar teki kieltävän kädenliikkeen ja istuutui ensimmäisenä. Kukaan ei huomannut, että hän päästi kenkiensä paulat ja painoi vapisevat jalkansa yhä lämpöiseen vereen.
»Ah, Charny, Charny», kuiskasi hän, »miksei minunkin vereni vuoda täällä viimeiseen pisaraan saakka yhtyäkseen ikuisesti sinun vereesi…!»
Tornikello löi tällöin kolme kertaa.
XXXIII
Kello kolmesta kuuteen
Lähdimme palatsista juuri silloin kun keskieteiseen hyökättiin, sveitsiläiset peräytyivät verkalleen kuninkaan huoneistoja kohden ja huoneista ynnä käytävistä huudettiin:
»Sveitsiläisten käsketään luopua aseistaan!»
Tämä teos on varmaankin viimeinen, jonka kirjoitamme tästä hirveästä aikakaudesta. Mikäli kuvauksemme jatkuu, poistumme maaperältä, jolla olemme liikkuneet, palaamatta sille enää milloinkaan. Se oikeuttaa meidät esittämään lukijoille tämän ratkaisevan päivän kaikkine yksityispiirteineen. Siihen meillä on sitäkin suurempi oikeus, kun teemme sen ennakkoluulottomasti, vihatta ja puolueettomasti.
Lukija on astunut Royale-pihaan marseillelaisten perässä. Hän on seurannut Billotia savuun ja tuleen ja nähnyt hänen yhdessä Pitoun, vainajien parista nousseen verisen haamun, kanssa nousseen portaitten yläpäähän, minne jätimme heidät toistaiseksi.