Nyt ei ollut puhe ranskalaisesta tai ranskalaisvastaisesta puolueesta; nyt puhuttiin vain varkaista, jotka olivat tehneet saastaisen rikoksen, varastaneet köyhiltä!
Joukko ryntäsi kordelieerien kirkkoon: talonpojat, kaupunkilaiset, työläiset, jätkät, valkoiset, punaiset, kolmiväriset, kaikki huusivat, että valtuuston oli heti, viivyttelemättä, tehtävä heille tili ja lähetettävä sihteerinsä Lescuyer selvittämään asia.
Miksi kansan viha kohdistui erikoisesti Lescuyeriin?
Kukaan ei tiedä. Kun ihmiseltä väkivalloin riistetään henki, tapahtuu se usein kuin kohtalon määräyksestä.
Lescuyer raahattiin kirkkoon.
Hän oli paennut valtuustoon. Hänet tunnettiin ja pidätettiin — häntä ei pidätetty, vaan hänet työnnettiin nyrkiniskuin, potkuin ja kepinlyönnein kirkkoon.
Kirkossa tämä mies-poloinen, kalpeana, mutta kylmänä ja tyynenä, nousi saarnastuoliin ja ryhtyi puolustamaan itseään.
Se oli helppo tehtävä. Hänen olisi tarvinnut vain sanoa: »Avatkaa panttilainakonttori ja näyttäkää se kansalle, silloin näette, että kaikki esineet, jotka meidän syytetään vieneen kaupungista, ovat yhä tallella.»
Mutta hän aloitti sanomalla:
»Veljet, olen pitänyt vallankumousta välttämättömänä ja edistänyt sitä kaikin voimin…»