Mutta hänen ei sallittu jatkaa. Pelättiin liiaksi, että hän voisi vapautua syytöksestä.
Hirveä sihinä, terävä kuin mistral-vihuri, keskeytti hänet.
Muuan jätkä kapusi hänen taakseen saarnatuoliin ja sysäsi hänet väkijoukkoon.
Silloin panos räjähti. Hänet raahattiin alttarin ääreen.
Siellä piti tämä vallankumouksellinen surmattaman, jotta uhri olisi otollisempi neitsyt Maarialle, jonka nimessä tämä kaikki tehtiin.
Kuorissa Lescuyer, joka yhä oli elossa, riistäytyi murhamiesten käsistä ja pakeni erääseen kuorituoliin.
Muuan armelias käsi antoi hänelle paperin ja kynän. Hänen piti muka kirjoittaa, mitä hän ei ollut ehtinyt sanoa.
Odottamaton apu soi hänelle lyhyen hengähdystovin.
Muuan bretagnelainen aatelismies, joka Marseillenmatkallaan oli poikennut Avignoniin, tuli sattumalta kirkkoon. Poloinen uhri säälitti häntä. Rohkeasti ja itsepäisesti, kuten bretagnelainen ainakin, hän halusi pelastaa Lescuyerin. Pari kolme kertaa hän työnsi syrjään kepit ja puukot, jotka olivat iskemäisillään uhriin, ja huusi: »Miehet, lain nimessä! Miehet, kunnian nimessä! Miehet, ihmisyyden nimessä!»
Puukot ja sauvat kääntyivät nyt häneen, mutta puukkojen ja sauvojen uhallakin hän yhä suojasi Lescuyer-parkaa omalla ruumiillaan ja huusi: »Miehet, ihmisyyden nimessä!»