Lopulta joukko väsyi, kun se joutui näin kauan odottamaan saalistaan.
Se tarttui aatelismieheen ja raahasi hänet ulos hirtettäväksi.
Mutta kolme miestä vapautti muukalaisen. He sanoivat:
»Lopettakaamme ensin Lescuyerin juttu! Tämän me kyllä saamme käsiimme myöhemmin!»
Joukko käsitti huomautuksen oikeaksi ja päästi bretagnelaisen. Hänet pakotettiin lähtemään kiireimmiten tiehensä. Hänen nimensä oli de Rosély.
Lescuyerillä ei ollut aikaa kirjoittaa, ja vaikkapa olisi ollutkin, ei hänen kirjoitustaan olisi luettu, sillä hälinä oli liian valtava.
Mutta melun kestäessä Lescuyer huomasi alttarin takana pienen oven. Jos hän pääsisi siitä livahtamaan, olisi hän kukaties pelastettu!
Hän syöksyi pystyyn, kun hänen luultiin olevan kauhuun menehtymäisillään.
Lescuyer pääsi ovelle asti. Murhaajat olivat hämmentyneet tästä äkillisestä pakoyrityksestä. Mutta alttarin juurella muuan silkinkutoja iski häntä sauvalla päähän niin voimakkaasti, että sauva katkesi.
Lescuyer tuupertui maahan kuin moukarilla isketty härkä,
Hän kierähti juuri sille paikalle, missä hänet tahdottiin uhrata — alttarin kupeelle.