Se hyydytti paavilaisten sydämet ja rohkaisi vallankumouksellisten mielet.
Tämän tuntematonta vaaraa uhkuvan läppäilyn kuullessaan maaseutulaiset lähtivät kaupungista ja pakenivat kukin omalle konnulleen.
Hopeakellon soidessa Jourdan sai koolle arviolta kolmesataa miestä. Hän valtasi kaupungin portit ja sijoitti sataviisikymmentä miestä vartioimaan niitä. Sadanviidenkymmenen miehen etunenässä hän samosi kordelierien kirkolle päin.
Hänellä oli mukana kaksi tykkiä. Hän suuntasi ne joukkoon päin, laukaisi ja surmasi umpimähkään.
Sitten hän astui kirkkoon.
Kirkko oli autio. Lescuyer korisi neitsyt Maarian jalkojen juuressa. Pyhä neitsyt, joka oli tehnyt niin monta ihmettä, ei ollut suvainnut ojentaa jumalallista kättänsä pelastaakseen onnettoman miehen.
Olisi voinut sanoa, ettei Lescuyer voinut kuolla. Verinen kasa, joka oli yhtä ainoaa haavaa, oli tarrautunut elämään.
Sellaisena häntä kannettiin katuja pitkin. Kaikkialla, missä tämä saattue kulki, ihmiset sulkivat ikkunansa ja huusivat:
»Minä en ollut kirkossa!»
Jourdan ja hänen sataviisikymmentä miestänsä voivat tehdä Avignonille ja sen kolmellekymmenelle tuhannelle asukkaalle mitä halusivat: niin oli kauhu lamauttanut kaikkien mielet.