Ja hän osoitti keskeyttäjää.
»Minä kysyn, onko ketään, joka vilpittömin mielin ja omantuntonsa mukaan voi väittää, etteivät maanpakolaisprinssit vehkeilisi isänmaata vastaan… Kysyn edelleen, onko tässä kokouksessa ketään, joka tohtii väittää, ettei kavaltajaa ole pantava mitä pikimmin syytteeseen, vainottava ja rangaistava.»
— Jos on joku sellainen, nouskoon hän esille!
* * * * *
— Teille on sanottu, että suvaitsevaisuus on voiman velvollisuus ja että eräät vallat riisuvat aseitaan. Mutta minä sanon teille, että pitää valvoa, etteivät despotismi ja aristokratia ole kuolleet tai nukuksissa ja että jos kansat hetkeksikin unohtavat, ne heräävät kahlehdittuina. Rikoksista on raskain se, joka pyrkii palauttamaan ihmisen orjuuteen. Jos taivaan salama olisi ihmisen hallussa, olisi sen isku suunnattava niihin, jotka ahdistavat kansojen vapautta!»
Ensimmäistä kertaa kuultiin tällaisia sanoja. Tämä raisu kaunopuheisuus tempasi mukaansa kaikki, niinkuin alppien lumivyöry vie mukanaan puut, karjat, paimenet ja talot.
Samassa istunnossa päätettiin:
»Ellei Louis Stanislas Xavier, Ranskan prinssi, palaa maahan kahden kuukauden kuluessa, menettää hän hallitsijaoikeutensa.»
Marraskuun 8 päivänä päätettiin:
»Elleivät emigrantit palaa maahan ennen tammikuun 1 päivää, julistetaan heidät vikapäiksi vehkeilyyn, määrätään vangittaviksi ja tuomitaan kuolemaan.»