Gilbert kysyi, kuka häntä odotteli, mutta kamaripalvelija, joka epäilemättä oli saanut selvät ohjeet, sanoi vain:
»Teitä odotetaan linnaan.»
Gilbert oli syvästi kiintynyt kuninkaaseen. Hän surkutteli Marie-Antoinettessa enemmän naista kuin kuningatarta; Marie-Antoinette ei herättänyt hänessä rakkautta eikä alttiutta; Gilbert tunsi häntä kohtaan vain syvää sääliä.
Hän kiiruhti noudattamaan kutsua, ja hänet opastettiin keskikerrokseen, missä Barnave oli aikoinaan otettu vastaan.
Muuan nainen istui nojatuolissa ja nousi nähdessään Gilbertin astuvan esille. Se oli madame Elisabeth, kuninkaan sisar. Gilbert kunnioitti häntä syvästi, tietäen hänen sydämensä enkelimäisen hyvyyden, kumarsi tervehdykseksi ja oivalsi heti tilanteen.
Kuningas ja kuningatar eivät olleet uskaltaneet noudattaa häntä omissa nimissään. Madame Elisabeth oli pantu välittäjäksi, ja hänen ensimmäiset sanansa todistivat tohtorille, ettei hän ollut pettynyt arveluissaan. »Herra Gilbert», virkkoi madame Elisabeth, »en tiedä, ovatko toiset unohtaneet sen huomaavaisuuden, jota olette osoittanut veljelleni Versaillesista lähdettyämme ja kälylleni Varennesista palattuamme, mutta minä ainakin muistan».
Gilbert kumarsi taas.
»Madame», sanoi hän, »Jumala on viisaudessaan säätänyt, että teillä on kaikki hyveet, vieläpä muistinkin lahja, harvinainen ominaisuus nykyaikoina ja eritoten kuninkaallisissa».
»Ette kai tarkoita veljeäni, herra Gilbert? Veljeni puhuu teistä usein ja panee suuren arvon teidän kokemukseenne.»
»Lääkärinäkö?» kysyi Gilbert hymyillen.