»Lääkärinä, juuri niin, herra tohtori, mutta hän arvelee, että teidän kokemustanne voi sovelluttaa sekä kuninkaan että kuninkuuden terveydenhoitoon.»
»Kuningas on perin ystävällinen, madame», vastasi Gilbert. »Kummanko terveyttä silmällä pitäen hän on kutsuttanut minut nyt tänne?»
»Ei kuningas ole teitä kutsuttanut, herra Gilbert», vastasi madame Elisabeth heikosti punehtuen, sillä tämä puhdas sydän ei osannut valehdella, »vaan minä».
»Tekö, madame?» ihmetteli Gilbert. »Ah, ei suinkaan teidän terveytenne huolestuta mieltänne. Kalpeutenne on väsymyksen ja levottomuuden seurausta, mutta se ei merkitse sairautta.»
»Olette oikeassa, tohtori. Oma tilani ei huolestuta minua. Olen levoton veljeni takia.»
»Onko kuningas sairas?»
»Ei juuri sairas», vastasi madame Elisabeth, »mutta kuningas on masentunut, alakuloinen… Malttakaas, kymmeneen päivään — minä lasken päivät, ymmärrättehän — kymmeneen päivään hän ei ole lausunut luotua sanaa muille kuin minulle ja silloinkin vain sen vähän, mitä trictrac-pelissä on välttämätöntä sanoa.»
»Tänään on kulumassa yhdestoista päivä siitä päivästä, jolloin hän kävi kansalliskokouksessa esittämässä kieltonsa… Miksei hän tullut mykäksi mainitun päivän aamuna sensijaan että menetti puhekykynsä vasta seuraavana päivänä?»
»Teidän mielestänne siis kuninkaan olisi pitänyt hyväksyä se saastainen asetus?» huudahti madame Elisabeth vilkkaasti.
»Minun käsitykseni, madame, on se, että jos kuningas sijoitetaan pappien eteen siinä virrassa, joka tulvii, siinä vuoksessa, joka nousee, siinä rajusäässä, joka uhkaavana mylvii, se merkitsee kuninkaan ja pappien murskautumista samalla iskulla.»