»Teidän mielestänne, herra Gilbert, teemme hullusti, kun hyväksymme herra de Narbonnen sotaministeriksi?»
»Tekisitte viisaammin, madame, jos ottaisitte heti miehen, joka tulee hänen jälkeensä ministeriksi.»
»Kuka se on?»
»Dumouriez.»
»Dumouriez, mies, joka on tyhjästä noussut upseeriksi?»
»Voi, madame, tuo on kohtuuton arvostelu… ja lisäksi ihan väärä puhuttaessa miehestä, johon se iskee!»
»Eikö Dumouriez ole ollut halpa sotamies?»
»Niin, madame, tiedän hyvin, ettei Dumouriez ole sitä hoviaatelia, jonka hyväksi uhrataan kaikki. Dumouriez on maalaisaatelia, ja koska hän ei voinut saada eikä ostaa itselleen rykmenttiä, pestautui hän yksinkertaiseksi husaariksi. Kaksikymmenvuotiaana hän salli viiden kuuden ratsumiehen miltei ruhjoa itsensä kuoliaaksi mieluummin kuin antautui, mutta tämän urheutta osoittavan teon uhallakin ja vaikka hän on todellinen kyky, on hän saanut riutua kauan vähäpätöisissä arvoasteissa.»
»Niin, hän on saanut kehitellä kykyjään toimiessaan Ludvig viidennentoista vakoojana.»
»Miksi sanotte hänessä vakoiluksi, mitä toisissa sanotte valtiotaidoksi? Tiedän kyllä, että hän oli kirjeenvaihdossa kuninkaan kanssa kuninkaan ministerien selän takana. Kukapa hovimiehistä ei tekisi samaa?»