— Kas niin, tehkää niinkuin kansalainen käskee, sanoi talonpoika. — Joutavat tutkia, ja kun näkevät, ettei meillä ole mitään ylimyksiä olkiin kätkettyinä, niin päästävät kai sitten lähtemään. Eikös niin, hyvä herra?
Naiset tottelivat ja menivät vahtihuoneeseen. Mies jäi seisomaan hevosensa viereen.
Virkamies avasi virkahuoneensa oven ja päästi sisään naiset ja lapsen. Sitten hän sulki oven.
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka kestäessä virkamies katseli tarkasti naisia. Nämä eivät tietäneet mitä ajatella sellaisesta sanattomasta tarkastuksesta, kun virkamies äkkiä siirsi nojatuolin vanhemmalle ja kädellään osoitti nuoremmalle istuinta sanoen:
— Tehkää hyvin ja istukaa, rouva markiisitar. Ja te, rouva paronitar, käykää istumaan.
Naiset kävivät kalmankalpeiksi ja vaipuivat hervottomina heille osoitetuille istuimille.
— Erehdytte, hyvä herra, sanoi vanhempi.
— Kansalainen, vakuutan teille, että olette pettynyt, huudahti nuorempi.
— Älkää teeskennelkö minulle, hyvät rouvat, sanoi virkamies. — Se on tarpeetonta, sillä teillä ei ole mitään peljättävää.
— Mutta kuka te olette, ja kuinka te meidät tunnette?