Sillä aikaa virkamies kirjoitti vahvistuksensa ja ojensi sen tehtyään kallisarvoisen paperin paronittarelle sanoen:
— Nyt, hyvä rouva, voitte jatkaa matkaanne, ja toivon, että se päättyy onnellisesti.
— Herra, sanoi paronitar, olkoon palkkanne ikuinen kiitollisuutemme, niin äitini puolesta kuin minunkin ja pienen tyttäreni puolesta, kun hän joutuu siihen ikään, että hän ymmärtää mitä kiitollisuus on.
Markiisitar teki virkamiehelle juhlallisen kumarruksen, ja pikku
Cécile lennätti hänelle suudelman.
Sitten he nousivat kaikki kolme rattaille, Pierre Durand asettui entiselle paikalleen aisalle ja katsottuaan, oliko kaikki reilassa, hän näpsäytti piiskallaan hevosta, joka lähti liikkeelle.
— Louis Duval, sanoi paronitar, joka ensi työkseen oli hakenut passista pelastajansa nimen.
— Louis Duval, toisti markiisitar. — Eivät sentään kaikki kansanmiehet ole jakobiineja ja murhaajia.
Tämä viimeinen sana sai kyyneleet vuotamaan paronittaren silmistä.
Mutta hänen pikku tyttärensä kuivasi ne suudelmillaan.