Kahdentoista aikaan koputettiin ovelle. Laivuri tuli noutamaan matkustajia. Sopimuksen mukaan oli hänelle maksettava puolet matkarahoista matkalle lähdettäessä, toinen puoli Englannin rannikolle noustaessa.
Naiset kääriytyivät turkkeihinsa. Rouva Ambron otti pitääkseen huolta markiisittaresta, jota tämä jalkamatka keskellä yötä suuresti peloitti. Pierre Durand otti Cécilen syliinsä, ja seurue lähti liikkeelle.
Sikäli kuin he lähestyivät rannikkoa, valtameren hengitys, tuo kumea ja surunvoittoinen kohina, kävi heille yhä kuuluvammaksi. Markiisitarta värisytti ajatus, että hänen oli näin keskellä yötä uskaltauduttava valtamerelle pienessä purjealuksessa, ja hän alkoi jo peräytyä sanoen mieluummin kätkeytyvänsä jonnekin maaseudulle.
Vähänväliä paronitar katseli pikku tyttöään, joka oli nukkunut talonpojan syliin, ja kyynelet kihosivat hänen silmiinsä.
Saavuttiin rantatörmälle, joka jyrkkäreunaisena muurina ulottui pitkin rannikkoa, niin kauas kuin silmä kantoi. Tätä jyrkkää rinnettä täytyi nyt laskeutua kahden jalan levyistä, kiertelevää polkua myöten. Markiisitar huusi kauhistuksesta. Paronitar otti pienen tyttönsä Pierre Durandin sylistä ja astui sitten edellä painaen sydänkäpynsä rintaansa vasten. Rouva Ambron seurasi sitten, vuokraajan käsivarteen nojaten, ja lopuksi tuli markiisitar laivurin tukemana.
Vihdoinkin päästiin rannalle. Siellä paronittaren valtasi hetkellinen säikähdys, sillä venettä ei näkynyt missään, enemmän kuin venemiehiäkään. Mutta laivuri vihelsi pilliään, ja samassa ilmestyi merelle jonkun matkan päähän rannalta pieni musta piste, joka lähestyessään suureni, kunnes saattoi huomata, että se oli pieni, kahden miehen soutama vene.
— Pian veneeseen! huusi laivuri keskeyttäen kaikki jäähyväispuheet; sattuisipa vain joku tullivahti kiertämään täältä kautta, niin saatte uskoa, että olisimme kaikki hukassa.
Laivuri oli oikeassa. Paronitar puristi vielä kerran Pierre Durandin karkeata kättä, syleili rouva Ambronia ja hyppäsi veneeseen, jossa markiisitar ja lapsi jo odottivat.
— Ken siellä? kuului samassa karkea ääni rannalta.
— Nyt pojat soutamaan, ja aika kyytiä! huusi laivuri työntäisten jalallaan veneen vesille.