— Eugène de Chastellux?
— Ei hänkään.
— Eugène de Clos-Renaud?
— Hän vielä vähemmän.
— No siinä tapauksessa saatte sanoa tuolle herralle, etten ole kotona.
— Mitä! Käskeekö rouva minun…?
— Menkää!
Fernande lausui tämän viimeisen sanan sellaisella traagillisen prinsessan arvokkuudella, että kamarineitsyt, vaikka häntä olisi vielä enemmän haluttanut puolustaa suosikkiaan, näki hyväksi tehdä kokokäännöksen ja totella niin ryhdikästä käskyä.
Cornélie neiti lähti siis huoneesta. Fernande, vielä entistänsä hajamielisempänä ja hermostuneempana, alkoi uudelleen silmäillä käsikirjoitusta. Mutta hän oli tuskin saanut neljä säettä luetuksi, kun ovi taas aukeni ja kamarineitsyt jälleen astui sisään.
— Kas niin, joko taas? sanoi Fernande äänellä, jota hän koetti pakottaa vakavaksi, mutta josta ankaruus jo oli osaksi kadonnut.