XIII LUKU.
Hurskaan kuolema.
Alistuminen ei ollut tässä suhteessa paronittarelle helppoa. Tähän asti kaikki hänen huolensa olivat tarkoittaneet Cécilen eroittamista maailmasta ja sen kiusauksista ja tuon viattoman sielun suojelemista intohimon turmelevilta vaikutuksilta. Pysytelläkseen tytärtä valtiollisten vainojen ulkopuolella hän oli tahtonut kätkeä hänet halpaan kotiin ja suostumalla herra Duvalin ehdotukseen hän oli tahtonut valmistaa lapselleen hiljaisen ja tasaisen onnen. Hän oli kyllä odottanut kohtaavansa vastarintaa markiisittaren puolelta ja oli valmistautunut sitä torjumaan, mutta Cécilen suhteen hän oli pettynyt. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että aiotun liiton solmiminen voisi tuntua lapsesta uhraukselta. Eikä nuori tyttö tuntenutkaan sydämessään vastenmielisyyttä Edvardia kohtaan, ennenkuin oli tavannut Henrikin. Päinvastoin äidin tahdon täyttäminen oli tuntunut hänestä onnelta, ja olihan hän pari kertaa itsekin kääntänyt puheen tähän asiaan rauhoittaakseen äitiään. Mutta sattuma, tai sanoisimmeko onnettomuus, oli johtanut Henrikin Hendoniin. Markiisitar, joka vastusteli tyttärensä suunnittelemaa epäsäätyistä avioliittoa, oli huomannut nuorten mieltyneen toisiinsa ja Cécilen kanssa ottanut asian puheeksi. Tämän keskustelun johdosta nuo hämärät tunteet olivat Cécilen sydämessä kohonneet tietoisuuteen. Kerran valveille päästyään ne olivat hänen nukkuessaankin hereillä, ja hänen vuoteensa ylitse kumartuneelle äidille oli lörpöttelevä uni ilmaissut hänen salaisuutensa.
Henrik puolestaan oli jo ensi näkemältä ihastunut Cécileen. Hän oli suuresti hämmästynyt tavatessaan tässä syrjäisessä pienessä kylässä nuoren tytön, joka äitinsä kasvattamana, ilman koulua ja opettajia, oli kehittynyt niin eteväksi, ettei nuori mies ollut laajoissa seurapiireissään tavannut hänen vertaistaan. Cécilen vaikutus nuoreen mieheen oli niin suuri, ettei tämä kotimatkalla voinut puhua tädilleen muusta kuin hänestä. Hänen pyynnöistään herttuatar oli kertonut minkä tiesi rouva de Marsillyn merkillisistä vaiheista, hänen paostaan äitinsä ja pienen tyttärensä kanssa Ranskasta ja hänen tulostaan Englantiin. Seuraus tästä kaikesta oli, ettei Henrik Lontooseen jouduttuaan muuta ajatellut kuin päästä jollakin tekosyyllä palaamaan Hendoniin Cécileä tapaamaan.
Valitettavasti hänen ei tarvinnut kauan odottaa tätä tekosyytä. Rouva de Marsillyn liikutus hänen huomatessaan, että tyttären sydän oli herännyt ja lahjoittanut rakkautensa toiselle, aiheutti uudistuvan taudinkohtauksen. Seuraavana päivänä hän oli niin heikko, ettei jaksanut nousta vuoteesta. Markiisitar kirjoitti heti Lorges'in herttuattarelle paronittaren tilasta, mainitsematta kumminkaan mitään niistä tapauksista, jotka olivat aiheuttaneet hänen äkillisen huonontumisensa.
Cécile puolestaan kirjoitti kirjeen herra Duvalille pyytäen häntä lähettämään heille lääkärin ja ilmoittaen hänelle pelkonsa äidin tilan johdosta.
Seuraus näistä kahdesta kirjeestä oli, että melkein samaan aikaan kahdet vaunut pysähtyivät pienen asunnon ovelle. Toisista laskeutuivat herttuatar ja hänen sisarenpoikansa, toisista rouva Duval ja Edvard.
Jos Henrik ja hänen tätinsä olisivat tulleet yksin, niin Cécile kenties olisi voinut sulkeutua huoneeseensa ja kieltäytyä tapaamasta Henrikkiä, mutta vierasten saapuminen samaan aikaan teki kaiken pakenemisen mahdottomaksi. Nuoret herrat jäivät naisten käydessä paronitarta tervehtimässä saliin odottamaan, ja markiisitar, jonka täytyi pitää heille seuraa, lähetti heti noutamaan Cécileä.
Henrik ja Edvard olivat jo ennestäänkin tutut, mutta heidän välinsä olivat jäykät niinkuin ainakin ylhäisen herran ja hänen palvelijansa. Henrik oli kyllä liian hienotunteinen osoittaakseen millään tavoin syntyperästään ja yhteiskunnallisesta asemastaan johtuvaa etevämmyyttään, mutta Edvard oli kasvatettu tätä etevämmyyttä tunnustamaan, ja tämä katsantotapa oli häneen niin juurtunut, ettei hänen olisi koskaan johtunut mieleenkään asettautua toisen vertaiseksi. Muitten seurassa hän tunsi olevansa varakkaan pankkimiehen poika ja perillinen, mutta Henrikin seurassa hän ei voinut koskaan unohtaa, että isänsä oli ollut Lorges'in herttuattaren palveluksessa.
Tämä ero ei jäänyt Cécileltä huomaamatta, ja markiisitar, joka yhä piti omia tarkoitusperiään silmällä, käytti vähintäkin tilaisuutta hyväkseen teroittaakseen hänelle oman suosikkinsa etevämmyyttä.