— Herra Henrik, vastasi Cécile, kiitän teitä, että tulitte.
Henrik kumarsi.
— Niin, kiitän teitä, jatkoi Cécile, sillä olen ajatellut teitä.
Voisitte olla minulle suureksi avuksi.
— Oh, hyvä Jumala, missä suhteessa voisin olla teille avuksi? huudahti Henrik. — Suurin iloni on palvella teitä, uskokaa se.
— Herra Henrik, lähdemme matkalle, Englannista pois, luultavasti kauaksi aikaa, ainiaaksi kenties.
Cécilen ääni katkesi, ja kyynelet tulvivat hänen silmiinsä, mutta hän koki hallita itseään ja jatkoi:
— Herra Henrik, tahtoisin pyytää teitä hoitamaan äitini hautaa.
— Neiti, vastasi Henrik, Jumala tietää, ettei tämä hauta ole minulle vähemmän rakas kuin teillekään, mutta minäkin aion lähteä Englannista pois, kauaksi aikaa, ainiaaksi kenties.
— Tekö myöskin?
— Niin, neiti Cécile.