Siellä ajettiin hotellin pihaan, ja Cécile, joka oli nukkunut, heräsi soihtujen valoon. Hän avasi silmänsä ollen vielä aivan huumauksissa kauan kestäneestä ajamisesta, ja hänen ensimäinen katseensa kohtasi Henrikin.
Henrik oli siis odottanut heidän tuloaan.
Cécile tunsi punastuvansa ja veti harson silmilleen.
Henrik ojensi ensin kätensä markiisittarelle auttaakseen häntä vaunuista alas, sitten Cécilelle, joka nyt ensimäistä kertaa pani kätensä Henrikin käteen. Se tuntuikin nuoresta miehestä vapisevan niin arasti, ettei hän uskaltanut sitä puristaakaan.
Huoneet oli hotellissa tilattu, ja kaikki oli valmista, ystävällisen huolenpidon järjestämää. Kun laivan piti lähteä vasta kymmenen aikaan, oli matkustajilla muutamia tunteja levähdysaikaa. Cécile sulkeutui hioneeseensa, mutta vaikka hän olikin hyvin väsynyt, ei hän saanut unta silmiinsä. Henrikin odottamaton ilmestyminen oli tehnyt hänen mielensä niin levottomaksi, ettei hän saanut ajatuksiltaan rauhaa. Henrik oli sanonut lähtevänsä hänkin Ranskaan. Aikoiko hän tulla heidän kanssaan yhtä matkaa, samassa laivassa? Tätä kysymystä hän lakkaamatta hautoi mielessään saamatta siihen vastausta. Ja Henrikiltä hän ei olisi koskaan uskaltanut sitä kysyä.
Mutta tuo unettomuus ei häntä vaivannut; suloiselta se päinvastoin tuntui. Sillä olihan nyt joku pitämässä hänestä huolta, niinkuin äidinkin eläessä. Osoittihan kaikki tuota ystävällistä huolenpitoa: palvelijat, jotka pihalla odottivat heidän tuloaan, huoneet, jotka oli heille varattu, tavarat, jotka toimitettiin valmiiksi laivalle. Rakkaus yksin kykeni noin edeltäpäin arvaamaan hänen tarpeensa ja toivomuksensa, valvomaan hänen parastaan, luomaan hänessä noin täydellistä turvallisuudentunnetta.
Rakastiko Henrik siis häntä todellisesti, vilpittömästi, kaikesta sydämestään?
Kuinka suloiselta tuntuikaan!
Ja nauttiakseen tuosta suloisesta turvallisuudentunteesta nuori tyttö karkoitti väkisinkin unen silmistään, kun se vihdoinkin pyrki tulemaan. Hän näki päivän koittavan ja laski tunnit. Sitten hän nousi, ja kun määrättyyn aikaan tultiin koputtamaan hänen ovelleen, hän oli jo täydellisesti pukeutunut.
Cécile meni ikkunan luo katsoakseen aikansa vietteeksi vilkasta katuliikennettä, edestakaisin kulkevia vaunuja ja rattaita. Eräät vaunut, jotka tulivat satamasta päin, vierivät nopeasti hotellia kohti ja pysähtyivät portille. Cécile arvasi jo heti kuka tulija oli, ja hänen sydämensä alkoi kovasti tykyttää. Ja kun hän näki Henrikin keveästi hyppäävän vaunuista ja huomasi oikein arvanneensa, kävi hänen sydämensä tykytys vieläkin kovemmaksi. Nopeasti hän vetäytyi ikkunasta pois verhojen taa.