"Kreivi Henrik de Sennones. Pariisi. Ranska."
Tuossa osoitteessa oli hänelle vastaus. Nyt hän tiesi minkä tahtoi tietää.
Cécile huokasi syvään ja nosti silmänsä kohdaten samassa Henrikin katseen.
Tuo katse tuntui Cécilen kasvoilta lukeneen hänen sydämensä ajatukset, sillä sen ilme oli hellästi nuhteleva.
— Ah, Cécile! sanoi Henrik tuokion kuluttua pudistaen päätänsä, — oletteko hetkeäkään voinut uskoa, että minä eroaisin teistä?
XVI LUKU.
Matka.
Äkilliset ilmanmuutokset ovat tavalliset merenrannikolla. Nytkin olivat syksyiset sadepilvet hajonneet, ja taivas kuulti selkeänä ja kirkkaana kuin keväällä. Matkustajat saattoivat oleskella kannella, ja Henrik sai seurustella Cécilen kanssa, mikä olisi ollut mahdotonta, jos sade olisi pakoittanut Cécileä hakemaan suojaa naistensalongista. Henrikillä oli täysi syy kiittää Jumalaa.
Ensimäisen kerran äidin kuoleman jälkeen Cécile jaksoi kiinnittää huomionsa ympäristöön ja hän kysyi uteliaasti Henrikiltä selitystä kaikkeen mitä näki. Henrik vastasi näihin kysymyksiin miehenä, joka on perehtynyt kaikkeen, ja hänen äänensä sointu oli nuorelle tytölle niin suuri nautinto, että hän yhä jatkoi kyselemistään yksinomaan kuullakseen hänen puhuvan. Hänelle tuntui aukeavan aivan uusi elämä, johon hän astui Henrikin opastamana. Tämä laiva, joka kantoi häntä toista maata, synnyinmaata kohti, irroitti hänet menneisyydestä ja kiidätti häntä tuntemattoman tulevaisuuden rantoja kohti.
Matka kului onnellisesti. Taivas oli, kuten jo olemme maininneet, niin kaunis kuin Englannin syksytaivas voi olla, niin että kahden tunnin matkan päästä Doverista Ranskan rannikko alkoi häämöittää usvaisena taivaanrannalla, kun taas Englannin rannikko oli vielä selvästi näkyvissä. Cécilen silmät siirtyivät vuorotellen toisesta toiseen. Kumpi näistä kahdesta oli hänelle onnen maa?