— Niin, niin, aivan oikein, huudahti rouva Ambron, muistan toki vallan mainiosti. — Nuoremmalla näistä naisista oli vielä pieni tytär, kolmen tai neljän vuoden ikäinen herttainen lapsi, oikea taivaan enkeli…
— Lopettakaahan toki, rakas rouva Ambron, keskeytti hymyillen Cécile, sillä jos vielä jatkatte siihen suuntaan, niin en enää uskalla sanoa teille, että tuo herttainen lapsi, tuo taivaan enkeli on…
— No?
— Edessänne.
— Mitä! Tekö, rakas lapseni? huudahti rouva Ambron.
— Entä sitten! mutisi markiisitar närkästyneenä mokomasta tuttavallisuudesta.
— Oh, suokaa anteeksi! sanoi rouva Ambron säikähtäen itsekin tungettelevaisuuttaan, vaikkei hän kuullutkaan markiisittaren huomautusta, suokaa anteeksi, neiti, mutta olen nähnyt teidät niin pienenä.
Cécile ojensi hänelle kätensä.
— Mutta teitähän oli silloin kolme? kysyi rouva Ambron, katsoen ympärilleen ikäänkuin hakeakseen paronitarta.
Cécile huokasi syvään ja painoi päänsä alas. Rouva Ambron ymmärsi heti.