Olihan heille opetettu, niin Henrikille kuin Cécilellekin, että Jumala on joka paikassa läsnä; mutta sen he tunsivat, että Jumala oli etenkin täällä. Täällä etenkin hän esiintyi heille kaikkivaltiaana ja mahtavana, jota heidän oli heikkoudessaan palveltava. Nojautuneina toisiinsa he unohtivat ajan kulun, ja tuskin he olisivat koko päivänä siitä hievahtaneet, ellei rouva Ambron olisi muistuttanut heille, että nyt oli aika lähteä.
Heidän palatessaan hotelliin he tapasivat markiisittaren vilkkaasti keskustelemassa erään asianajajan kanssa myydyistä maatiloistaan. Asianajaja selitti markiisittarelle mitä tämä ei vielä tiennyt, että konsulikunta nyt oli monarkiaksi muuttumaisillaan, että kolmen kuukauden kuluttua Bonapartesta tulisi keisari ja että uusi hallitus, joka tarvitsi sekä tulevaisuuden että menneisyyden kannatusta, mielihyvällä tervehti vanhoja perheitä, jotka tarjoutuivat sitä palvelemaan.
Mitä valtion myymiin maatiloihin tuli, ei niiden takaisinsaamista kannattanut ajatellakaan, mutta sensijaan keisarikunta tarjosi rahoja, eläkkeitä, tuottavia virkoja ja sukukartanolta korvaukseksi niille, jotka siihen kauppaan suostuivat.
Nämä tiedot antoivat markiisittarelle paljon ajattelemista. Mutta Cécile ei kiinnittänyt niihin suurtakaan huomiota, hän kun ei ymmärtänyt minkä verran hänen toimeentulonsa oli valtiollisista oloista riippuvainen.
Markiisitar ihmetteli suuresti, että Ranska noin vastustelematta antautui korsikkalaisen hallittavaksi, vähäpätöisen tykistönupseerin, jolla ei ollut muuta ansiota, kuin että hän oli voittanut muutamia tappeluita ja johtanut Brumairen 18 päivän. Siinä kaikki.
Kauan aikaa hän keskusteli Henrikin kanssa näistä asioista. Henrik oli kyllä sydämensä pohjasta kiintynyt entiseen hallitsijasukuun, jolle koko hänen perheensä oli ollut uskollinen, mutta hän oli nuori, hän oli aina uneksinut loistavaa tulevaisuutta, ja hänet oli kasvatettu sotilaanammattia varten. Hän tahtoi elää ja toimia synnyinmaassaan ja koetti rauhoittaa omaatuntoaan sillä väitteellä, että Ranskassa palveleminen oli samalla Ranskan palvelemista. Tuo mies, joka johti hallitusta, oli tehnyt maan mahtavaksi ja kunniakkaaksi ja sillä ansainnut kaikkien anteeksiannon. Henrikin silmissä Bonaparte kyllä oli laittomasti anastanut vallan, mutta hänen loistavat luonnonlahjansa oikeuttivat osaksi tämän vallananastuksen.
Päivä kului sellaisissa keskusteluissa. Seuraavana aamuna piti lähteä kuuden aikaan. Siinä oli markiisittarelle syytä katkeriin valituksiin. Olisipa ollut omat hevoset, niin olisi voinut lähteä mihin aikaan hyvänsä, yhdentoista tai kahdentoista aikaan, suklaan juotuansa. Mutta silloin niinkuin meidänkin aikanamme matka vaunuilla oli määrätyt lähtöaikansa, ja vaununkuljettajat eivät voineet pitää lukua markiisittaren mukavuudesta. Kuuden aikaan siis nuo raskaat yhteisvaunut lähtivät liikkeelle Pariisia kohti.
Kello seitsemän illalla matkustajat jo kaukaa huomasivat Pariisin tulet.
Saint-Denis'n tulliportilla pysähdyttiin tullitarkastuksen tähden, ja Cécile laskeutui markiisittaren suostumuksella vaunuista katsoakseen sitä paikkaa, missä perhe oli elänyt pakomatkansa jännittävimmät hetket.
Tämän saman tulliportin läpi hänen siis kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen tuli palata Pariisiin.