"Asun samassa huoneessa, missä sinä asuit täältä kulkiessasi. Olen
siis yhä seurassasi.

"Olen haettanut luokseni rouva Ambronin ja olen puhunut hänelle
sinusta.

"Tuhannet näkymättömät mutta todelliset siteet sitovat meitä vielä toisiimme. Nähdessäni niitä paikkoja, joita olemme yhdessä nähneet, minusta tuntuu, että olet vielä näkyvänä ja elävänä luonani. Mutta kuta kauemmas joudun vieraille maille, purjehtiessani Ranskasta Englantiin ja Englannista Ameriikkaan, sitä enemmän kuvasi kai käy henkiseksi, liitelee enkelinä rinnallani. Taivas on sama joka paikassa, niin täällä kuin sielläkin; taivasta minä katson, kun olen sinusta kaukana, sillä tiedän, että sieltä olet kotoisin ja sinne kerran palajat.

"Tultiin juuri ilmoittamaan minulle, että kahden tunnin kuluttua pieni laiva lähtee täältä Englantiin. Minun täytyy siis kiiruhtaa käydäkseni sillä rannalla, joka on kolminkertaisesti minulle muistettava, sillä rannalla, jossa sinä olet käynyt yksin, jossa olemme yhdessä käyneet ja jonne minä olen yksin palannut. Lasken siis kynän kädestäni, hetkeksi vain, rakas Cécile. Jatkan kun palaan.

"Kuinka näyttääkään meri suurelta ja kauniilta, kun katselemme sitä sydän täynnä rakkauden suurta ja kaunista tunnetta! Sopusoinnussa se tuntuu olevan kaikkien jalojen ja ylevien ajatuksien kanssa. Se kohottaa meidät maasta taivaaseen ja johtaa mieleemme Jumalan suuruuden ja ihmisen kurjuuden.

"Ah, tällä hetkellä, Cécile — suokoon Jumala minulle anteeksi tämän ajatuksen, jos se johtuu jumalattomasta ylpeydestä — uskallan väittää, ettei mikään tässä maailmassa, ei edes kuolemakaan, pysty eroittamaan meitä toisistamme. Yhtyy ja sekoittuuhan kaikki luonnossa, tuoksut tuoksuihin, pilvet pilviin, elämä elämään; miksei kuolema sitten yhtyisi kuolemaan? Ja koska kaikki yhtyessään hedelmöittyy, miksikä kuolema yksin, joka on luonnon elämisen ehto ja rengas iäisyyden ketjussa, miksikä kuolema yksin olisi hedelmätön? Jumala ei olisi luonut kuolemaa ainoastaan hävityksen välikappaleeksi, ja ellei se, eroittaen ruumiit, yhdistäisi sieluja toisiinsa.

"Ja sen tähden, Cécile, ei kuolemakaan pysty meitä eroittamaan, sillä sanotaanhan raamatussa, että Herra on voittanut kuoleman.

"Ja sentähden, Cécile on jäähyväisissäni jälleennäkemisen toivoa, sillä tiedän tapaavani sinut jälleen, jos en tässä maailmassa, niin varmaankin tulevassa.

"Mitä nämä ajatukset tällä hetkellä merkitsevät? Menneisyyden muistojako ne ovat vai tulevaisuuden enteitäkö? En tiedä.

"Jää hyvästi! Minulle ilmoitetaan, että laiva on valmis lähtemään. Uskon tämän kirjeen rouva Ambronille, joka itse lupaa toimittaa sen postiin.