Hän otti morsiuspukunsa esille ja päätti täydentää mallia ompelemalla vieläkin kukkavihkon jokaiseen kiehkuraan.
Nuo kolme päivää kuluivat, ja niitä seurasi vielä neljä, ja viikko oli täysi. Tämän viikon kuluessa Cécile sai kukkavihkonsa valmiiksi.
Nyt oli jo kulunut kaksi viikkoa yli sen ajan, jolloin Henrikin olisi pitänyt tulla kirjeen mukaan, ja Cécilen maltittomuus alkoi muuttua levottomuudeksi.
Silloin kaikki kiihtyneen mielikuvituksen tuottamat kauhut alkoivat hätyyttää häntä. Tuo ääretön meri, jonka kumea kohina Boulognessa oli tehnyt häneen niin valtavan vaikutuksen, tuo ärjyvä meri oikkuineen, myrskyineen ja kuohuvine aaltoineen, mitä se oli tehnyt Henrikille ja Anna-Bellille?
Odotus ja levottomuus kiduttivat häntä alituisesti päivällä, mutta yöllä ne vasta oikein kovalle ottivat. Tuo ainainen ajatus, joka Cécilen valvoessa kumminkin oli järjen hallitsema, paisui yöllä mahtavaksi hirviöksi, joka vaivasi häntä unessakin näyttäen hänelle milloin äidin, milloin sulhasen tuhansien vaarojen uhkaamana, niin että hän heräsi kauhuun ja itkun puistatuksiin.
Henrik oli jo myöhästynyt kokonaisen kuukauden.
Täyttääkseen tyhjät tuntinsa ja viihdyttääkseen kipeää sydäntään Cécile turvautui morsiuspukuunsa siroittaen reunuskiehkurain välisen pohjan kukkavihkoja täyteen.
Mutta ei aikaakaan, niin tuli uusia huolia entisten lisäksi. Markiisitar jatkoi entistä elämäänsä huolettomassa itsekkyydessään välittämättä vähääkään tulevaisuudesta. Kerran kun Cécile avasi laatikon, missä hänen isoäidillään oli kaikki rahansa, huomasi hän kauhukseen, että koko heidän omaisuutensa oli huvennut tuhanteenviiteensataan frangiin.
Hän riensi markiisittaren luo ja selitti hellä varoen tälle aseman ja siitä johtuvat pelkonsa.
— No ei hätää, sanoi markiisitar, riittävät kai nämä rahat vielä kolmeksi tai neljäksi kuukaudeksi, ja siihen mennessä Henrik jo palaa.