Rousseau käsitti nyt, millaiselle karille hänen onneton tähtensä oli hänen purtensa toimittanut.
Provencen kreivi ja Ranskan prinssien opettaja! Provencen kreivi sulki siis hänkin Rousseaulta tien.
— Hyvää päivää, monsieur, — virkkoi hän tälle lyhyeen ja kuivakiskoiseen tapaansa.
Hätääntynyt Rousseau kumarsi sopertaen:
— En tästä pääse!
— Ah, olen hyvin mielissäni teidät tavatessani, monsieur, — sanoi prinssi koulumestarin äänellä, joka etsii ja löytää vikaa oppilaasta.
"Yhä noita järjettömiä kohteliaisuuksia", ajatteli Rousseau. "Kyllä ne suuret herrat ovat äiteliä!"
— Minä olen lukenut Tacitus-käännöksenne, monsieur.
"Ah, se on totta", sanoi Rousseau itsekseen; "hän on oppinut mies, oikein pedantti".
— Tiedättekö, että Tacituksen kääntäminen on sangen vaikeata?