— Olenhan, monseigneur, siitä maininnut pienessä esipuheessani.
— Niin, sen kyllä tiedän, sen kyllä tiedän; te sanotte siinä, että osaatte vaan keskinkertaisesti latinaa.
— Monseigneur, se on aivan totta.
— Miksi sitte käännätte Tacitusta, hra Rousseau?
— Se oli tyyliharjoitusta, monseigneur.
— Oh, hra Rousseau, olitte väärässä kääntäessänne imperatoria brevitate sanoilla "vakava ja täsmällinen puhe".
Rousseau etsi levottomana muististaan.
— Niin, — sanoi nuori prinssi varmasti ja arkailematta kuin iäkäs tiedemies, joka on keksinyt virheen Salmasiuksen teoksissa, — sillä tavalla te olette kääntänyt. Lause esiintyy kohdassa, missä Tacitus kertoo Pison sotamiehilleen pitämästä puheesta…
— No, monseigneur?
— Niin, hra Rousseau, imperatoria brevitate merkitsee: päällikön tai käskemään tottuneen miehen täsmällisyydellä. Käskijän täsmällisyydellä… siinä oikea tulkinta, eikö niin, hra de Vauguyon?