Andrée punehtui, hän näki kaikkien silmäin tähtäytyvän itseensä.
— Ei, ei! — huudahti Rousseau. — Ei, neiti laulaa kuin enkeli.
Rouva Dubarry singahdutti filosofiin silmäyksen, joka oli terävämpi kuin heittokeihäs.
Parooni de Taverney sensijaan tunsi sydämensä sulavan ilosta ja palkitsi Rousseauta herttaisimmalla hymyllään.
— Laulaako tuo tyttö teistä hyvin? — kysyi rouva Dubarry kuninkaalta, johon Rousseaun sanat olivat tehneet silminnähtävän vaikutuksen.
— En osaa sanoa… — virkkoi Ludvig XV; — näyttämöllä esitettyä laulua arvostellakseen tarvitsisi olla musiikintuntija.
Sillävälin Rousseau liikahteli soittamollaan antaakseen kajahduttaa kuoron:
"Luo armaan paimenettaren
Colin jo palaa. Riemuitkaa!"
Kääntyessään ensi kokeen jälkeen hän huomasi de Jussieun, joka häntä herttaisesti tervehti.
Geneveläiselle ei ollut mikään vähäpätöinen huvi esiintyä hovia opettamassa miehen nähden, joka ylemmyydellään oli häntä hiukan loukannut. Hän vastasi tervehdykseen virallisen kohteliaasti ja alkoi uudestaan tähystellä Andréeta, joka ylistyksestä oli tullut vielä kauniimmaksi.