— Kyllä, kyllä, olkaa huoletta siitä asiasta, — vakuutti Ludvig XV; — mutta hän näyttää minusta hyvin nuorelta, joten ei ole kiirettä.
— Sitäkin vähemmän, sire, kun teidän suojattinne kammoo avioliittoa.
— Kas vain! — huudahti Ludvig XV hykertäen käsiään ja vilkaisten herttuaan. — No, joka tapauksessa voitte luottaa minuun, hra de Taverney, jos joudutte pulaan.
Tämän sanottuaan Ludvig XV nousi ja kääntyen Richeliun puoleen:
— Marski! — kutsui hän. Herttua lähestyi kuningasta.
— Oliko tyttönen mielissään?
— Mistä, sire?
— Jalokivilippaasta.
— Suokoon teidän Majesteettinne anteeksi, että puhun teille hiljaa, mutta isä kuuntelee eikä hänen sovi tietää, mitä teille aion sanoa.
— Pyh!