— Andrée, — virkkoi hän, — pidän sinusta tuollaisena. Ole reipas ja rohkea. Minä lähden, mutta kuriiri tuo sinulle minulta kirjeen joka viikko. Pyydän, että sinäkin joka viikko kirjoitat minulle.
— Kyllä, Filip, — vastasi Andrée; — se on oleva ainoa onneni.
Mutta kaihan olet ilmoittanut isälle?
— Mistä?
— Lähdöstäsi.
— Rakas sisko, parooni itse minulle tänä aamuna ministerin käskyn toikin. Hra de Taverney ei ole sinun kaltaisesi, Andrée; hän näkyy helposti voivan minusta luopua. Hän tuntui olevan iloinen lähdöstäni, ja oikeassa hän olikin: täällä en ylene, kun siellä sitävastoin voi tarjoutua tilaisuuksia.
— Isä iloinen nähdessään sinun lähtevän! — mutisi Andrée. — Etkö erehdy, Filip?
— Sinä olet hänellä, — vastasi Filip, väistäen kysymystä, — ja se lohduttaa häntä, sisareni.
— Luuletko niin, Filip? Hän ei koskaan käy minua tapaamassa.
— Sisareni, hän käski minun sinulle ilmoittaa, että hän vielä tänään lähtöni jälkeen saapuisi Trianoniin. Hän rakastaa sinua, usko se; hän vain rakastaa omalla tavallaan.
— Mikä sinua muuten vaivaa, Filip? Näytät hämmentyneeltä