— Älkää nyt, mademoiselle, sentään inhotko minua enempiä kuin ennen, sillä se ei olisi ainoastaan vääryyttä, vaan kiittämättömyyttäkin, niinkuin teille äsken sanoin ja nyt toistan.
Mutta tämän kuullessaan Andrée kohotti ylpeän päänsä ja lausui mitä välinpitämättömimmän julmalla äänellä:
— Hra Gilbert, kauanko, jos saan kysyä, elitte hra Rousseaun oppilaana?
— Kolme kuukautta luullakseni, mademoiselle, — vastasi Gilbert yksinkertaisesti, — lukuunottamatta niitä vuorokausia, jotka olin sairaana tukehtumistilan jälkeen toukokuun 31. päivänä.
— Te erehdytte, — virkkoi tyttö, — en pyydä teitä suinkaan ilmoittamaan, olitteko sairaana vai ettekö… en kysele tukehtumisia… se kaiketi taiteellisesti seppelöi kertomuksenne… mutta se liikuttaa minua vähän. Tahdoin vain teille sanoa, että vietettyänne ainoastaan kolme kuukautta kuuluisan kirjailijan luona, olette oivallisesti käyttänyt tilaisuutta hyväksenne, ja että oppilas laatii ensi otteellaan romaaneja, jotka ovat melkein hänen mestarinsa julkaisemien teosten arvoiset.
Gilbert, joka oli tyynesti kuunnellut, luullen, että Andrée hänen lausumiinsa intohimoisiin sanoihin vastaisi vakavasti, putosi tämän verisen ivan iskemänä herkkäuskoisen hyväntahtoisuutensa ylväästä korkeudesta.
— Romaaneja, — jupisi hän närkästyneenä, — te pidätte romaanina, mitä teille olen kertonut!
— Niin, monsieur, — sanoi Andrée, — romaanina, toistan sanan. Kuitenkaan ette ole pakoittanut minua sitä lukemaan, ja siitä olen teille hyvilläni. Mutta minun täytyy syvästi valittaa, että en voi sitä palkita arvonsa mukaan: turhaan sitä yrittäisin, romaaninne kun ei ole maksettavissa.
— Näinkö te siis minulle vastaatte? — änkytti Gilbert kivistelevin sydämin ja sammunein silmin.
— Minä en edes vastaa teille, herraseni, — sanoi Andrée työntäen hänet tieltään.