— Paetkaamme, — toisti hän.
Richelieu ymmärsi tämän vilkkaan ja ilmeikkään katseen.
— Tuhat tulimaista, — sanoi hän, — asia on ratkaistu: tietysti minä pidän huolta matkakuluista.
Nicole ei pyytänyt muita selityksiä; hän kyllä saisi kaiken tietää, koska hänelle maksettiin. Marski aavisti tämän Nicolen otaksuman ja kiiruhti puolestaan sanomaan kaiken, mitä hänellä sanottavaa oli, kuten pelaaja tapattuaan kiirehtii maksamaan, jotta ei enää olisi suorituksen ikävyyttä.
— Tiedätkö, mitä ajattelet, Nicole? — kysyi hän.
— En totisesti — vastasi nuori tyttö; — mutta panenpa vetoa, että te, herra marski, joka tiedätte niin paljon, olette sen arvannut.
— Nicole, — virkkoi tämä, — sinä ajattelet, että jos pakenet, saattaa emäntäsi kentiesi tarvita sinua ja kutsua sinua yöllä, ja kun et ole saapuvilla, tehdä hälytyksen, mikä voisi johtaa sinun kiinnijoutumiseesi.
— Ei, — sanoi Nicole, — sitä en ollenkaan ajatellut, koska asiaa tarkemmin miettien, nähkääs, herra marski, jäänkin mieluummin tänne.
— Mutta jos hra de Beausire saadaan kiinni?
— No, otettakoon hänet sitten kiinni.