— Useammin kuin kerran, — sanoi hän, — olette minulle ehdottanut, että ryöstäisitte pois minut, paras hra de Beausire.
— Ja vieläpä naisinkin teidät! — huudahti aliupseeri aivan hurmaantuneena.
— Oh, siitä asiasta, hyvä herraseni, — vastasi nuori tyttö, — ehdimme kyllä myöhemmin keskustella. Tällä hetkellä on pako pääasia. Voimmeko karata kahdessa tunnissa?
— Kymmenessä minuutissa, jos tahdotte.
— Eipä sentään; minulla on sitä ennen jotakin hommailtavaa, ja se vaatii kaksi tuntia.
— Kahden tunnin yhtä hyvin kuin kymmenen minuutinkin päästä olen käytettävissänne, hellästi rakastettu ystäväni.
— Hyvä, ottakaa viisikymmentä louisdoria! — Nuori tyttö laski viisikymmentä kultarahaa ja pisti ne ristikon lävitse hra de Beausirelle, joka niitä laskematta sulloi rahat nuttunsa taskuun. — Ja, — jatkoi tyttö, — varatkaa vaunut ja saapukaa tänne puolentoista tunnin päästä.
— Mutta… — epäröitsi Beausire.
— Oh, ellette tahdo, niin otaksukaamme, ettemme ole mistään sopineet, ja antakaa minulle takaisin viisikymmentä louisdoria.
— Minä en peräänny, rakas Nicole; mutta minä pelkään tulevaisuutta.