— Eteenpäin vain; missä olette?
— Omituisessa ovettomassa huoneessa, jonka ikkunat ovat ristikoilla varustetut. Voi, miten täällä kaikki on epäjärjestyksessä!
— Mutta huone on tyhjä, aivan tyhjä, eikö ole?
— On.
— Voitteko nähdä henkilön, joka siinä asui?
— Kyllä, jos minulle annetaan esine, jota hän on koskettanut, — joka tulee häneltä tai kuuluu hänelle.
— Kas, tässä on kihara hänen hiuksiaan.
Andrée otti kiharan, painaen sitä ruumistaan vasten.
— Oh, minä tunnen hänet, — virkkoi hän, — olen tämän naisen nähnyt; hän pakeni Pariisiin päin.
— Aivan niin, aivan niin; voitteko sanoa minulle, mitä hän on tehnyt viimeisten kahden tunnin kuluessa ja miten hän pakeni?