— Odottakaa, odottakaa; kyllä, hän lepää sohvalla povi puoleksi paljaana ja haava rinnassa.
— Katsokaa, Andrée, katsokaa, älkää jättäkö häntä enää.
— Hän nukkui, hän herää, hän katselee ympärilleen, hän ottaa esille nenäliinan, hän sitoo nenäliinan ikkunansa ristikkoon. Voi, hyvä Jumala!
— Tahtooko hän siis todella kuolla?
— Ah niin, hän on sen päättänyt. Mutta sellainen kuolema peloittaa häntä. Hän jättää nenäliinan kiinni ristikkoon. Astuu alas, — oi nais-parka!
— Mitä?
— Oi, kuinka hän itkee, kuinka hän kärsii, kuinka hän vääntelee käsiään! Hän etsii jotakin kulmaa seinässä murskatakseen siihen otsansa.
— Hyvä Jumala, hyvä Jumala! — mutisi Balsamo.
— Oi, hän syöksyy uunia vasten Se esittää kahta marmorileijonaa; hän aikoo murskata otsansa toisen leijonan päähän.
— Sitten… sitten? Katsokaa, Andrée, katsokaa, minä tahdon sitä!