— Jonka satiiniverhoihin on kudottu luonnonvärisiä kukkasia. Niin, kreivitär, lepäämässä sohvalla. Hyvin onnellinen ajatus juolahti silloin päähänne. Te sanoitte itsellenne: "menkäämme kreivi Fenixin luo!" Sitten te soititte.
— Ja kuka saapui?
— Kälynne, kreivitär. Eikö niin? Te pyysitte häntä toimittamaan käskynne, joka heti pantiin täytäntöön.
— Todellakin, kreivi, te olette velho! Niinkö te kurkistelette budoaariini joka hetki vuorokaudesta? Siitä olisi minulle toki ennakolta ilmoitettava, käsitättehän!
— Oh, rauhoittukaa, kreivitär, minä katselen vain avoimista ovista.
— Ja katsellessanne avoimista ovista te näitte, mitä teistä ajattelin?
— Tietysti; vieläpä teitte sen hyvässä aikomuksessa.
— Olettekin oikeassa, rakas kreivi; minulla on teidän suhteenne mitä parhaimmat aikomukset. Mutta myöntäkää, että ansaitsette enemmän kuin pelkkiä hyviä aikomuksia, te joka olette niin hyvä, niin hyödyllinen, te joka kaikesta päättäen olette määrätty elämässäni näyttelemään holhoojan osaa, se on vaikeinta osaa, minkä tunnen.
— Tosiaan, madame, te teette minut hyvin onnelliseksi! alenko siis voinut olla teille joksikin hyödyksi?
— Mitä!… Te olette tietäjä, ettekä sentään arvaa?