— Tällä kertaa kuningas kalpeni, vavahti ja kosketti kädellä otsaansa. Luulin menettäneeni pelin.
"Sire", sanoin, "antakaa tuon herran jatkaa; sillä hänen kirjurinsa ovat epäilemättä noista merkeistä lukeneet, että minäkin kapinoin teitä vastaan".
— Ja minä lähdin ulos. Mutta, kah, se oli päivää jälkeen lemmenjuoman, paras kreivi. Kuningas halusi mieluummin minun seuraani kuin hra de Sartines'n ja juoksi perästäni.
"Herran tähden, kreivitär, älkäähän suuttuko", sanoi hän.
"Ajakaa sitten tiehensä tuo ilkimys, sire; hän haiskahtaa vankilalta."
"Kas niin, lähtekää nyt", virkkoi kuningas kohauttaen olkapäitään.
"Ja minä kiellän teitä vast'edes en ainoastaan saapumasta luokseni, vaan vieläpä minua tervehtimästäkin", lisäsin minä.
— Nyt joutui virkamiehemme aivan ymmälle; hän astui luokseni ja suuteli nöyrästi kättäni.
"No, olkoon sitten", sanoi hän, "älkäämme siitä enää puhuko, kaunis kreivitär; mutta valtakunnan te syöksette turmioon. Teidän suojattinne, koska sitä nyt kaikin mokomin vaaditte, jää minun apulaisiltani rauhaan."
Balsamo näkyi vaipuneen syvään mietiskelyyn.