Ensimäinen oli halu jälleen nähdä Lorenza; toisena syynä oli pelko, että nuori nainen väsyisi, kuten hänelle joskus sattui magneettisen unen vaihtuessa haltioitumiseksi; sillä uudessa elämässä, johon hän hänet äsken oli vihkinyt, ei ollut tilaa ikävystymiselle.
Mutta haltioitumista seurasi melkein aina hermokohtauksia, jotka näännyttivät Lorenzaa, ellei virvoittavan sähköisen virran väliintulo luonut uudestaan tarpeellista tasapainoa elimistön eri toimintain keskinäiselle suhteelle.
Suljettuaan oven Balsamo siis loi nopean silmäyksen sohvaan, jolle oli Lorenzan jättänyt. Tämä ei enää ollut siinä. Ainoastaan hieno kultakukilla kirjailtu kashmirisaali, joka vyöhuivin tavoin oli verhonnut hänen vartaloaan, näkyi pieluksilla todistamassa hänen oleskeluaan huoneessa, hänen lepäämistään tällä sohvalla.
Balsamo jäi liikkumattomana tuijottamaan tyhjään sijaan. Ehkä Lorenzaa oli häirinnyt omituinen haju, joka hänen huoneesta poistuttuaan näkyi siellä levinneen. Ehkä hän oli konemaisella liikkeellä omaksunut jotakin todellisen elämän tavoista ja vaistomaisesti muuttanut paikkaa.
Balsamon ensimäinen ajatus oli, että Lorenza oli mennyt takaisin työpajaan, johon hän hetkistä aikaisemmin oli häntä seurannut.
Hän astui laboratorioon. Ensi silmäyksellä se näytti tyhjältä; mutta suunnattoman uunin varjossa, itämaalaisen verhon takana, saattoi helposti nainen piillä.
Hän kohotti siis verhoa ja astui uunin ympäri; mistään hän ei voinut löytää jälkeäkään Lorenzan siellä käynnistä. Oli vielä tarkastamatta nuoren naisen oma huone, johon hän epäilemättä oli siirtynyt. Tämä kammio oli hänelle vankihuone ainoastaan hänen valveilla ollessaan. Balsamo riensi sinne päin ja näki uuninlaatan suljetuksi.
Tämä ei silti todistanut, ettei Lorenza ollut mennyt huoneeseensa. Mikään ei tosiaankaan estänyt, että Lorenza, joka unessaan oli niin selvänäköinen, olisi muistanut koneiston ja sen muiston johtamana totellut hänen mielestään vielä haihtumattoman unelman houreita.
Balsamo painalsi joustinta. Kamari oli tyhjä niinkuin työhuonekin;
Lorenza ei näkynyt siellä edes käyneen.
Silloin tuskallinen ajatus, ajatus jonka muistamme jo aikaisemmin ahdistaneen hänen sydäntään, karkoitti onnellisen rakastajan kaikki otaksumat, kaikki toiveet.