— Niinkö luulet?
— Niin. Tahdotko, että sanon sinulle erään asian?
— Puhu.
— No niin, minä aavistelen jotakin.
— Mitä sitten? — kysyi parooni ylpeästi.
— Kas nyt, sinä heti suutut.
— Enkä mielestäni syyttä suutukaan.
— Älkäämme siitä sitten sen enempää puhuko.
— Päinvastoin, puhukaamme; mutta selitähän.
— Sinut on paholainen riivannut selityksinesi! Se on jonkinlaista monomaniaa; ole varuillasi.