— Anteeksi, sire.
— Taverneystä! — toisti kuningas eräänlaisella kauhulla, joka kovin kummastutti herttuaa.
— Mitäpä sille voi, sire! Vanha toveri… Hän pysähtyi silmänräpäykseksi.
— Mies, joka on yhdessä minun kanssani palvellut Villarsin johdolla.
Hän pysähtyi vielä.
— Tiedätte, sire, että tässä maailmassa on tapana nimittää ystäviksi kaikkia niitä, jotka tuntee, kaikkia niitä, jotka eivät ole vihollisiamme; se on kohtelias sana, johon useinkaan ei paljoa sisälly.
— Vaarallinen sana, herttua, — jatkoi kuningas katkerasti: — sitä sanaa on säästellen käyteltävä.
— Teidän majesteettinne neuvot ovat viisauden käskyjä. Hra de
Taverney siis…
— Hra de Taverney on siveetön ihminen.
— Kah, sire, — myöntyi Richelieu, — kautta ritarikunniani, enkö sitä aavistellut!