— Mies, jolta puuttuu hienotuntoisuutta, hra marski.
— Mitä hänen hienotunteisuuteensa tulee, sire, en puhu siitä teidän majesteetillenne; vastaan vain asioista, mitkä tiedän.
— Mitä, ettekö mene takuuseen ystävänne, vanhan toverinne hienotuntoisuudesta, miehen, joka on kanssanne palvellut Villarsin johdolla, vieläpä miehen, jonka olette minulle esitellyt? Totta kai te hänet tunnette!
— Hänet itsensä kylläkin, sire; mutta en hänen hienotuntoisuuttaan. Sully sanoi kantaisällenne Henrik IV:lle, että oli nähnyt hänen kuumeensa poistuvan viheriäiseen viittaan puettuna. Minun täytyy nöyrästi tunnustaa, sire, että en ole koskaan tiennyt, millaisessa puvussa Taverneyn hienotunteisuus esiintyy.
— Sitten, marski, minä sanon sen teille; hän on ilkeä ihminen, joka on näytellyt häijyä osaa.
— Oh, kun teidän majesteettinne sen sanoo…
— Niin, monsieur, minä sen sanon!
— Hyvä, — vastasi Richelieu, — tuolla puheella teidän majesteettinne karkoittaa kokonaan hämmennyksen!. Ei, sen myönnän, Taverney ei ole mikään hienotuntoisuuden esikuva, olen sen kyllä huomannutkin. Mutta käsitättehän, sire, että niin kauan kuin teidän majesteettinne ei ole suvainnut minulle ilmaista mielipidettänne…
— Kuulkaa sitten, herraseni: minä inhoan häntä.
— Ah, tuomio on julistettu, sire. Onneksi miespoloiselle, — jatkoi Richelieu, — on hänellä vaikutusvaltainen puoltaja teidän majesteettinne luona.