— Mitä tarkoitatte?
— Jos isä on onnettomuudekseen suututtanut kuningasta
— Kovin.
— Sitä en kiellä, sire.
— Mitä sitte sanotte?
— Sanon, että eräs sinisilmäinen ja vaaleakutrinen enkeli…
— En käsitä teitä, herttua.
— Ette tietenkään, sire.
— Mutta kuitenkin tahtoisin teitä käsittää, sen tunnustan.
— Minunlaistani tolvanaa, sire, vapisuttaa ajatus kohottaa sen hunnun reunaa, jonka alle kätkeytyy niin paljon suloisia lemmensalaisuuksia; mutta minä toistan, että sangen suuressa kiitollisuudenvelassa Taverney on sille, joka hänen edukseen lepyttää kuninkaallisen vihan. Ah niin, neiti Andrée on epäilemättä enkeli!