Hän ei edes huomannut parinkymmenen askeleen päässä itsestään kahta keskenään haastelevaa miestä, joista toinen seurasi häntä hämmentynein ja levottomin katsein.
He olivat Gilbert ja hra de Jussieu.
Edellinen kuunteli lapioonsa nojaten oppinutta professoria, joka hänelle selitteli, miten herkkiä kasveja oli kasteltava, joten vesi vain keveästi kostuttaisi maata, siihen pysähtymättä.
Gilbert näkyi perin innokkaasti kuuntelevan opetusta, ja hra de Jussieun mielestä tämä tulinen rakkaus tieteeseen olikin aivan luonnollista, sillä hänen opetuksensa oli sellaista, joka yleisillä luennoilla nostatti suosionhuutoja opiskelevien penkeiltä. Ja eikö köyhälle puutarhurille ollut arvaamaton onni saada nauttia niin suuren mestarin opastusta itse luonnon helmassa?
— Näette, hyvä nuorukainen, teillä on tässä neljää maanlaatua, — sanoi hra de Jussieu, — ja jos tahtoisin, voisin vielä löytää kymmenen muuta sekoitettuna näihin neljään päälajiin. Mutta puutarhurin oppilaalle olisi eroitus ehkä liian hieno. Kuitenkin on niin, että kukkasten viljelijän pitää maistaa maata aivan kuin puutarhurin on maisteltava hedelmiä. Käsittänettehän minut, Gilbert?
— Kyllä, monsieur, — vastasi Gilbert tuijottavin silmin ja suu raollaan, sillä hän oli nähnyt Andréen, ja paikaltaan, missä hän nyt seisoi, hän saattoi yhä katsella tyttöä, antamatta professorin aavistaa, että hänen opetustaan ei täysin tarkkaavaisesti ja ymmärryksellä kuunneltu.
— Maistaakseen maata, — jatkoi hra de Jussieu, jota Gilbertin näennäisesti odottava äänettömyys yhä vietteli puhumaan, — asetetaan kourallinen multaa harvaan vasuun, johon ylhäältäpäin varovaisesti pirskoitetaan muutama vesipisara, ja sitten maistetaan tätä vettä, kun se on suotautunut mullan läpi ja tihkuu vasun pohjasta ulos. Eräiden luonnonainesten suolaperäinen, kitkerä, äitelä tai tuoksuva maku soveltuu erinomaisesti niiden kasvien nesteisiin, joita siinä tahdotaan viljellä; sillä luonnossa, sanoo entinen suojelijanne hra de Rousseau, kaikki on yhdenmukaisuutta, samallaistumiseen pyrkimistä.
— Hyväinen aika! — huudahti Gilbert ojentaen käsivartensa
— Mikä nyt on?
— Häh pyörtyy, monsieur, hän pyörtyy!