— Kuningas! — huudahti hra de Jussieu, kannatellen nuorta tyttöä käsivarsillaan.
— Kuningas! — mutisi Andrée mennen kokonaan tainnuksiin.
— Mutta kuka siellä sitten on? — toisti Ludvig XV. — Nainen? Mikä häntä vaivaa, sitä naishenkilöä?
— Pyörtymys, sire.
— Ah, antakaahan nähdä, — virkkoi Ludvig XV.
— Hän on aivan tajutonna, sire, — lisäsi hra de Jussieu, osoittaen penkille ojentunutta jäykkää ja liikkumatonta tyttöä, jonka hän oli siihen laskenut.
Kuningas lähestyi, tunsi Andréen ja huudahti kauhistuen:
— Taas!… Oih, tämähän on hirveätä! Sellaista tautia potevien olisi pysyttävä kotonaan; on sopimatonta tuolla tavoin kaiken päivää kuolla ihmisten nähden.
Ja Ludvig XV kääntyi äkkiä takaisin mennäkseen pikku Trianonin paviljonkiin ja mutisi satoja epämieluisia asioita Andrée-poloisesta.
Hra de Jussieu, joka ei tuntenut aikaisempia tapahtumia, seisoi hetkisen aivan hämillään; sitten hän kääntyi ja nähden kymmenen askeleen päässä Gilbertin pelkoa ja levottomuutta ilmaisevassa asennossa huusi: