— Tule tänne, Gilbert; sinä olet voimakas, saat kantaa neiti de
Taverneyn hänen asuntoonsa.
— Minäkö! — sanoi Gilbert hätkähtäen. — Minäkö kantaisin häntä, minäkö veisin hänet vuoteeseensa? En, en; sitä hän ei minulle koskaan antaisi anteeksi, ei koskaan!
Ja hän kiiti pois kuin hullu, huutaen apua.
37.
Tohtori Louis.
Muutaman askeleen päässä paikalta, missä Andrée oli mennyt tainnuksiin, työskenteli kaksi puutarharenkiä, ja Gilbertin huudoista riensivät nämä saapuville ja kantoivat hra de Jussieun käskyä totellen Andréen hänen kammioonsa, sillä välin kun Gilbert kaukaa ja pää kumarassa seurasi tätä tunnotonta ruumista synkkänä kuin uhrinsa paarien jälestä kulkeva murhamies.
Heidän saavuttuaan ulkoportaille hra de Jussieu vapautti puutarharengit taakastaan. Andrée oli nyt avannut silmänsä.
Äänten melu ja merkitsevä hoppu, jota sattuu kaikissa onnettomuustapauksissa, vietteli hra de Taverneyn ulos huoneesta. Tämä näki tyttärensä yhä horjuvana yrittävän nousta astuakseen hra de Jussieun tukemana portaita ylös. Hän riensi esille ja kysyi kuten kuningas oli kysynyt:
— Mikä on, mikä on?
— Ei mikään, isäni, — vastasi Andrée heikosti, — pahoinvointia, hiukan päänkivistystä.