— Neiti on siis teidän tyttärenne, monsieur? — sanoi hra de
Jussieu, tervehtien.
— Niin on, monsieur.
— En siis voisi jättää häntä parempiin käsiin; mutta kysykää taivaan nimessä lääkärin neuvoa.
— Oh, ei se mitään ole, — sanoi Andrée.
Ja Taverney toisti:
— Varmaan se ei ole mitään.
— Toivoakseni ei, — virkkoi hra de Jussieu; — mutta neiti oli todellakin hyvin kalpea.
Sitten hän saatettuaan Andréen portaitten ylimmälle askelmalle sanoi hyvästi.
Isä ja tytär jäivät kahden kesken. Taverney, joka Andréen poissaollessa ei ollut laiminlyönyt kaikin puolin harkita asiaa, tarttui seisaalleen jäänyttä Andréeta kädestä, vei hänet sohvalle istumaan ja istahti itse hänen viereensä.
— Anteeksi, monsieur, — sanoi Andrée; — mutta olkaahan hyvä ja avatkaa ikkuna; minä tarvitsen ilmaa.