Hän ojensi kätensä Andréelle ja lähti lohdutettuaan häntä, kuten oli luvannut.
38.
Hra de Richelieun sanaleikit.
Kuten olemme nähneet, oli Richelieun herttua rientänyt Luciennesiin niin päättävän ripeästi ja sillä varmalla arvostelukyvyllä, mikä oli Wienin lähettiläälle ja Mahonin valloittajalle ominaista.
Hilpeänä ja huolettomana ilmeeltään hän sinne saavuttuaan nousi kuin nuori mies ulkoportaitten askelmat, nipisti Zamorea korvasta kuin ennen heidän tuttavallisuutensa kauneimpana päivinä ja melkeinpä mursi oven kuuluisaan siniseen satiinibudoaariin, missä Lorenza-parka oli nähnyt rouva Dubarryn valmistautuvan matkalleen Rue Saint-Clauden varrelle.
Sohvallaan leväten kreivitär antoi aamumääräyksiänsä hra d'Aiguillonille. Molemmat kääntyivät melusta ja hämmästyivät marskin huomatessaan.
— Ah, herra herttua! — huudahti kreivitär.
— Kah, enoni! — huudahti hra d'Aiguillon.
— Niin, madame; niin, sisarenpoikani!
— Mitä, tekö se todellakin olette?