— Minä se olen, juuri minä.
— Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, — vastasi kreivitär.
— Madame, — sanoi marski, — vanhemmiten ihminen käy oikulliseksi.
— Ja se merkitsee, että teidät on jälleen ajanut Luciennesiin…
— Kiihkeä rakkaus, joka vain oikusta oli minut jättänyt. Asia on aivan niin, ja te täydensitte ihmeellisesti ajatukseni.
— Joten te nyt palaatte…
— Joten minä nyt palaan; aivan niin, — sanoi Richelieu heittäytyen mukavimpaan nojatuoliin, jonka hän jo ensi katseellaan oli valinnut.
— Ohoh, — virkkoi kreivitär, — ehkäpä on vielä joku muukin syy, minkä jätätte mainitsematta. Oikullisuus… sopii tuskin teidänlaisellenne miehelle.
— Kreivitär, tekisitte väärin syyttäessänne minua; olen mainettani parempi, ja, nähkääs, kun tulen takaisin, niin…
— Niin…? — kysyi kreivitär.