— Minä en tiedä mitään, madame, — sanoi marski lapsen yksinkertaisuudella.
— No, ilotulituksissa aina moni tekotukka kärventyy kipenistä ja rakettipuikot lävistävät jonkun hatun.
Herttua kosketti kädellään tekotukkaansa ja vilkaisi hattuunsa.
— Niin, niin se on, — sanoi kreivitär; — mutta kaikkein parasta on, että olette saapunut takaisin luoksemme. Minä puolestani olen, kuten hra d'Aiguillon teille sanoi, ilosta ihan suunniltani; tiedättekö miksi?
— Kreivitär, kreivitär, te aiotte jälleen lausua minulle jonkun häijyyden.
— Niin, mutta se onkin viimeinen.
— No, sanokaa sitten.
— Olen iloinen, marski, siksi että teidän tulonne ennustaa kaunista ilmaa.
Richelieu kumarsi.
— Niin, — jatkoi kreivitär, — te muistutatte niitä runollisia lintuja, joiden ilmestyminen tietää tyventä; miten niitä lintuja taas nimitetäänkään, hra d'Aiguillon? Senhän tiedätte te, joka kirjoittelette runoja.