Onneksi säikähtynyt lapsi kuitenkin kuuli ja ymmärsi Filipin lausumat lempeät sanat.
— Etkö sinä minua enää tunne, Gilbert? — huusi tämä. Gilbert käsitti hupsuutensa ja pysähtyi äkkiä, jonka jälkeen hän kääntyi takaisin, mutta verkalleen ja epäluuloisena.
— En, herra ritari, — sanoi nuori mies vavisten, — minä en tuntenut teitä; luulin teitä joksikin kaitsijaksi, ja kun en ole työssäni, pelkäsin, että minut huomattaisiin ja ilmiannettaisiin rangaistavaksi.
Filip tyytyi selitykseen, astui ratsultaan maahan, kietaisi ohjat käsivarteensa ja laskien toisen kätensä ilmeisesti värähtävän Gilbertin olalle hän kysyi:
— Mikä sinua vaivaa, ystäväni?
— Ei mikään, monsieur, — vastasi tämä.
Filip hymyili surumielisesti.
— Sinä et pidä meistä, Gilbert, — sanoi hän.
Nuori mies vavahti toistamiseen.
— Niin, minä käsitän, — jatkoi Filip, — isäni on tehnyt sinulle vääryyttä ja kohdellut sinua yrmien; mutta minä, Gilbert?