— Yksinään, kuten aina, ja ikävissään, sisar-parka! — keskeytti
Filip.
— Niin, kaikesta päättäen yksinään tällä hetkellä, monsieur; sillä
Nicole neidon karkaamisen jälkeen…
— Mitä! Onko Nicole karannut?
— On, monsieur, rakastajansa kanssa. — Rakastajansa kanssa?
— Ainakin niin otaksun, — sanoi Gilbert, joka huomasi menneensä liian pitkälle. — Niin talousrakennusten puolella väitetään.
— Mutta, tosiaan, Gilbert, — virkkoi Filip käyden yhä levottomammaksi, — en käsitä tästä mitään. Sinulta täytyy lypsää sanoja. Olehan toki vähän ystävällisempi. Sinulla on älyä, eikä sinulta puutu luontaista hienostusta; kah, älä turmele niitä hyviä ominaisuuksiasi teeskennellyllä vauhkoudella, jöröydellä, joka ei sovi sinun asemassasi, eikä muuten kellekään.
— Mutta enhän minä tiedä kaikkea, mitä te minulta kysytte, monsieur, ja tarkemmin mietittyänne käsitätte, etten voikaan tietää. Minä työskentelen kaiken päivää puutarhassa enkä tosiaan tunne linnan asioita.
— Gilbert, Gilbert, olisin sentään luullut, että sinulla on silmät.
— Minullako?
— Niin, ja mielenkiintoa niitä kohtaan, jotka kantavat minun nimeäni; sillä olipa vieraanvaraisuus Taverneyssä miten kehnoa tahansa, olet sitä kuitenkin nauttinut.